Designpääkaupunkiviikonloppu 3-5.2
EVT:n järjestämät muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 2. valintakilpailu on osa designpääkaupunkiviikonlopun ohjelmaa. Tutustu ohjelmaan tarkemmin tästä.
![]() |
EVT:N MINIT MITALISATEESSA
Paloheinän jäähallissa pidetyissä minien kutsukilpailuissa kuuden
luistelijan joukkueestamme peräti neljä luistelijaa niiasi sarjansa
palkintopokaaleja.
Nuoremmissa 03-04 syntyneissä hopealle ylsi Alisa Aimonen ja
pronssisijalle Jenni Johansson aivan kintereillään Jade Turunen-04.
Kaikki luistelijamme esittivät iloiseset ja vauhdikkaat ohjelmat,
joissa häikäisivät lennokkaat Axelhypyt, vinhasti pyörivät piruetit ja
upeat vaakaliukuasennot.
Minit-02 sarjassa EVT:n taitavat taitoluistelijanalut saavuttivat
kaksoisvoiton!
Sara Lahdenperä voitti kultaa ja Nea Koukonen hopeaa.
Koko troikka Tyyne Pulli mukaanlukien esiintyi tyylikkäästi ja varmaotteisesti.
Sekä Alisan että isompien kilpailuohjelmista löytyi jo hienosti
tsempattu ensimmäinen kaksoishyppy tosin ei vielä ihan täydellisen
siistiin alastuloliukuun, mutta ohjelmaelementtinä tärkeä askel
taidoissa eteenpäin.
Valmentaja Piitun luonnehdinnan mukaan kisaesiintymiset sujuivat yhtä
rennosti, rohkeasti ja ilosesti kuin palkintojenjakoa odotellessa
taukopulkkailut viereisessä Paloheinän vauhtimäessä.
Onnittelut kaikille upeasta kilpailumenestyksestä. Hyvä EVT !
![]() Hot Steps |
![]() Sunny Steps |
EVT:n joukkueille menestystä aluemestaruuskisoissa
SM-juniorijoukkue Ice Steps otti kovatasoisessa kilpailussa pronssia uusilla vapaaohjelman ennätyspisteillään 91,45. SM-junioreiden kilpailun voitti maailman hallitseva ykkösjoukkue Team Fintastic, HTK ja hopeaa nappasi Musketeers, HL. Saavutus on loistava, sillä joukkue on uudistunut runsaasti viime kaudesta.
SM-noviisijoukkue Dream Steps otti oman sarjansa mestaruuden pistein 57,76 niukalla erolla ennen HTK:n Finettes joukkuetta. Dream Steps ratkaisi voiton loistavilla osa-aluepisteillä, joihin kuuluvat luistelutaito, siirtymiset, suoritusvarmuus, koreografia ja tulkinta. Kilpailussa kolmanneksi sijoittui Team Dynamique, HSK.
Minorisarjassa Sunny Steps jatkoi varmoja suorituksiaan, ja voitti sarjansa viimevuotiseen tapaan. Joukkue keräsi tähtiarviointipisteet 48,00. Kisassa toiseksi luisteli HTK:n MiniMints ennen HSK:n Team Sympatique joukkuetta. Tulokassarjassa EVT:n Little Steps luisteli onnistuneen ohjelman, keräten pisteitä 29,83. Tämä riitti erittäin tiukassa kisassa tällä kertaa kuudenteen sijaan, ja ero mitalisijoille olikin vain puolitoista pistettä. Tulokassarjan voiton nappasi Silverlights, HL, pistein 37,50.
Kansallisissa junioreissa EVT:n Hot Steps otti hopeaa pistein 35,61. Voiton vei tällä kertaa HL:n Moonlights ja pronssille luisteli HSK:n Team Hysterique. Kansallisissa senioreissa EVT:n Ex-Steps sijoittui neljänneksi pistein 39,82 ja aikuisissa Last Steps nappasi hopeaa pistein 28,86.
Ilmoittautuminen kevään luistelukouluihin on avattu
Nyt pääset ilmoittautumaan kevään luistelukouluryhmiimme. HUOM! Ilmoittauminen koskee vain uusia luistelijoita, syyskaudelta jatkavien ei tarvitse erikseen ilmoittaa jatkostaan. Siirry ilmoittautumissivulle tästä. Tarkemmat aikatulut ja lisätiedot tästä.
Yhteistyössä kaudella 2011 - 2012
Mikäli yrityksenne on kiinnostunut yhteistyöstä kanssamme, ottakaa yhteyttä EVT:n toimistoon niin keskustellaan lisää erilaisista tukimuodoista. Voitte tukea koko seuran toimintaa tai kohdistaa tukenne tietylle joukkueelle / luisteluryhmälle. Tervetuloa mukaan menestykseemme!
Luistelukouluohjaajaksi?
Oletko kiinnostunut ryhtymään luistelukouluohjaajaksi? Nyt siihen on hyvä tilaisuus, sillä etsimme uusia innokkaita ohjaajia ensi kaudelle! Jos luistelun ohjaaminen kiinnostaa ja olet vähintään 15-vuotias, ota yhteyttä Elina Anttilaan (elina_anttila(a)luukku.com) Tervetuloa mukaan!












