Seura
Etelä-Vantaan Taitoluistelijat ry on monipuolinen, kasvava ja kehittyvä taitoluisteluseura Vantaalla. Yli kolmenkymmenen vuoden ajan olemme tarjonneet luistelijoillemme ammattitaitoista ja tasokasta valmennusta sekä monipuolisia harrastamis- ja kilpailumahdollisuuksia taitoluistelun parissa. Mainetta ja kunniaakin on saavutettu ja palkintokokoelmamme on näyttävä. EVT:n luistelijoita ja kasvatteja on voinut ihailla sekä SM-tasolla että kansainvälisellä tasolla niin yksinluistelussa kuin muodostelmaluistelussakin. EVT on myös valittu useamman kerran Suomen parhaaksi taitoluisteluseuraksi ja seuralle on myönnetty mm. Ludovika ja Walter Jakobssonin malja. EVT on Suomen Taitoluisteluliitto ry:n sekä Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n jäsen. Tämän päivän EVT:ssä toimivat luistelukoulut, yksinluistelun ja muodostelman kehitysryhmät, kasvava ja kehittyvä yksinluistelupuoli kilparyhmineen sekä peräti seitsemän muodostelmaluistelujoukkuetta. Seurassamme luistelee vuosittain lähes 500 lasta ja nuorta jäsenmäärän ollessa 700. Seuramme tukikohtana toimii Myyrmäen jäähallit. Kilparyhmien harjoituksia pidetään myös Hartwall-Areenalla, Barona Areenalla, Vihdissä, Leppävaarassa sekä Kisakallion että Pajulahden urheiluopistoilla. Kiitämme mielenkiinnostanne seuraamme kohtaan ja toivomme teidän viihtyvän sivuillamme! |
|
EVT:n esittely yhteistyökumppaneille 08-09
EVT:n esittely yhteistyökumppaneille 07-08




