Ajankohtaista

Useita seuramme nuoria, lahjakkaita yksinluistelijoita kilpaili joulukuun lopulla kansainvälisessä Froggie Cup -kilpailussa Helsingissä hyvin tuloksin. Sini Kokko oli Junior B -sarjassa toinen, Leena Rissanen Novice A -sarjassa kolmas ja Siiri Rytkönen Springs A -sarjassa neljäs.
Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden syyskokouksen valitsema uusi johtokunta pääsee tositoimiin tammikuussa.
Muodostelmaluistelun SM-sarjojen toinen valintakilpailu luisteltiin viikonloppuna Joensuussa. EVT:stä SM-junioreiden sarjassa oli mukana Ice Steps. Kilpailu alkoi upeasti lyhytohjelman kolmannella sijalla, mutta epäonnisen vapaaohjelman verotettua pisteitä joukkue sijoittui lopulta viidenneksi.
Ohessa yhteistyökumppanimme Veikkaus Oy:n tiedote kaikille pilottiseuroille ja heidän jäsenilleen.
Seuramme perinteistä Jouluriehaa vietettiin 09.12.2007 Myyrmäen jäähallissa. Sadat ihmiset olivat saapuneet nauttimaan joulun lämpimästä tunnelmasta ja luistelun ilosta!
Sunny Steps ja Last Steps sarjojensa mestareiksi, Dream Steps noviisien pronssille ennätyspistein!
Debytanttien III-lohkon 1. valintakilpailu luisteltiin viime viikonloppuna Energia Areenan jäällä. EVT:ltä oli mukana kolme kilpailijaa.
Muodostelmaluistelun I-lohkon noviisit ja minorit kilpailivat Turussa kauden 1. valintakilpailussa. EVT kahmi molempien sarjojen kirkkaimmat mitalit huippupistein.
EVT:n muodostelmaluistelun aikuisjoukkue Last Steps voitti ennätyspistein aikuissarjan kauden ensimmäisen kilpailun Kupittaalla.
EVT isännöi 1. SM-valintakilpailuja 10.-11.11.2007 LänsiAuto Areenalla. Tulokset löytyvät kisasivuilta. Kilpailut nähdään televisiossa jälkilähetyksinä Urheilukanavalla. Olemme saaneet lisää lähetysaikoja!
RSS ATOM