Sirkka Kaipio MM-kisaviikon huumassa!

27.3.2017


HUIPULLA

 

Valmennustyössä matka taidon kehittymiseen huipputasolle on kuin vuorikiipeilyä.Ensin ollaan laaksossa ja sitten aloitetaan valmistelut huipulle kipuamiseksi.Hyvät välineet,riittävä liikkumistaso pohjalla. Sitten kohti seinämää. Ylöspääsemiseen tarvitaan monta askelta ja kiinnekohtaa, jotta nousu ja eteneminen on mahdollista. Valtava tahto päästä ylöspäin. Kun voimat hupenevat,uusia voimaannuttavia harjoitteita. Riittävästi energiaa tuovaa ravintoa ja viereen ihminen joka kannustaa. Aina vain voimakkaammin ylöspäin.

 

Lähelle huippua pääseminen innostaa ja motivoi. Se kasvattaa halua nousta yhä korkeammalle. Usein kuitenkin käy niin, että kriittisellä hetkellä ote tai askel lipsahtaa ja luisu alaspäin alkaa. Mutta sieltä on jaksettava yrittää uudelleen-kovemmin,tarkemmin ja voimakkaammin. Huipulle pääseminen on ihanaa ja palkitsevaa. Pakahduttava ilon ja onnen tunne-olen voittamaton!

 

Työssäni olen harrastanut tätä ”vuorikiipeilyä” jo yli 20v ajan. Ensimmäinen arvokisaluistelijani oli EVT:n Markus Leminen. Poika, joka ei koskaan pysynyt paikallaan, mutta yllätti aina tarkasti tietämällä mitä piti tehdä. Innokkaana valmentajana imin ja etsin tietoa, minuun luotettiin tehtävässäni ja se kantoi varsin mittaviin tuloksiin-aina kolmois-Axeliin asti.

Siitä se sitten lähti. Lähes lumivyöryn lailla innostus ja kiinnostus yhä syvempiin tietoihin, analyyseihin ja itsensä kehittämiseen. Kuinka saavuttaa yhä uudelleen se kohta, josta kipuaminen alkaa,oikeilla ohjeilla, määrätietoisesti edeten, kannustaen ja jaksaen. Vuodet ovat vierineet ja kuljettaneet eteeni yhä uusia huippuja ja sinne pyrkijöitä.

 

Mikä sitten on huippu? Lajissa, joka on äärimmäisen vaikea, ei huippua voi yksiselitteisesti määritellä vain taitojen tai menestyksen pohjalta. On oikein sanoa, että tässä lajissa jokainen, joka valikoituu aktiiviharrastajaksi,on huippu. Huipulle mahtuvat huippupersoonat-ihanat lapset ja nuoret joiden ajatusvirrasta saa voimaa. Uutterat harjoittelijat, jotka mittelevät omien taitojensa rajojen nostamisesta - huippuja omissa taidoissaan. Ne luistelijat,jotka joka tasolla,ikäryhmässä tai kilpailusarjassa yltävät sen hetkisiin parhaisiin taitoihinsa ja suorituksiin - ihan huippua!

 

Valmentajana saan voimaa päivittäisistä huippuhetkistä. Viimeksi luistelija, joka ilahdutti arvioimalla ikäni n 20 v nuoremmaksi,oli sen hetkisen päiväni huippu. Aina ei tarvita kolmoishyppyä siihen.

Yhtälailla voimaannun niistä huimista tunteista, joita kansainväliselle tasolle päässyt urheilija tuo onnistuessaan. Joskus kolmoishyppy tarvitaan, sen tuoma fiilis on uskomaton!

 

Seuratyössä korkeimmalle huipulle pääseminen on aina työtä oman työn lisänä. Se ei onnistu arkityöhön sidottuna ainoana muotona. Huipulle pääseminen edellyttää urheilijalta omia panostuksia ja valmentajalta aikaa ja mahdollisuuksia henkilökohtaisiin satsauksiin ja panostuksiin. Kun sen tietää, osaa jakaa päivänsä niin, ettei viikko paina hartioita liikaa. Valtava kiinnostus viedä urheilija lipsumisesta huolimatta askelin ylöspäin pistää puskemaan eteenpäin. Kun yhteinen sävel on löytynyt, hyvä tiimi takana - kaikki on mahdollista.

 

Tämä vuosi on ollut erittäin innostava ja kiinnostava. Työ EVT:ssä on tuonut iloa ja ihan huippujuttuja eteeni. Samalla olen edelleen voinut nauttia haasteista,nyt Emmi Peltosen kanssa. Yhteen hiileen puhaltaminen, valtava sisäinen voima ja halu - ne ovat näkyneet tällä kaudella. Matka huipulle on alkanut!

Entä sitten kun sinne pääsee ja saavutetaan? Urheilija ansaitusti isoimman työn tekijänä liputtaa huipun valloittaneena. Kuinkas valmentaja? Hänelle on varattu hiljainen liuku alas, jotta voi jälleen aloitaa uuden kipuamisen!

 

Odottavin tunnelmin kohti MM 2017 kisoja!

Sirkka