Muokkavalkku Isabel Eggleton esittäytyy

6.3.2017


Oman luistelu-urani aloitin EVT:n luistelukoulussa vuonna 2003, edeten seuran joukkueissa nyt kansallisiin senioreihin. Koko urani olen luistellut samassa seurassa, joten valmennuksesta kiinnostuttuani oli luonnollisesti helppo pysyä ”kotona” Myyrmäen tutussa ympäristössä. Oman luistelun ohessa aloitin luistelukouluohjaajana vuonna 2010 ja muodostelman tuntivalmentajaksi siirryin vuonna 2013, kun tulin mukaan Next Steps -joukkueen valmennustiimiin. Pikkuhiljaa pääsin mukaan myös kilpailevien joukkueiden valmennukseen, ja muutaman vuoden olen saanut valmentaa eritysesti Last Steps –aikuisjoukkuetta. Aikuisten harrastaminen on hyvin erilaista verrattuna nuorempiin, mutta se ei ole ollenkaan huono asia. Olen viihtynyt kokeneemman joukkomme kanssa erinomaisesti niin luistelijan kuin valmentajan roolissa.

 

Harrastejoukkueen statuksesta huolimatta on pakko ihailla näiden kaikkien naisten sitoutumista joukkueeseensa. ”Täysii, muttei tosissaan” kuvaa hyvin aikuisten treenaamista. Joukkueissa harjoitellaan innostuneesti, itseään haastaen ja kovalla temmolla, mutta aina kuitenkin pilke silmäkulmassa. Jäällä saa ja pitääkin pystyä olemaan oma itsensä, nauttia yhdessäolosta ja pitää hauskaa naurun kera. Rento fiilis ei ole esteenä kovalle treenaamiselle, ja myös luistelijat vaativat paljon itseltään. Meillä valmentajilla ei ole ollut tarvetta epäillä luistelijoiden halua oppia uutta tai kyseenalaistaa kiinnostusta harjoitteluun, vaan päinvastoin, välillä joutuu jopa vähän rauhoittamaan menoa.

 

Lukuisien huippuhetkien lisäksi tulee tietenkin vastaan vaikeita hetkiä niin yksilöille kuin joukkueelle, mutta juuri nämä hetket ja niistä selviäminen kertovat joukkueen vahvuudesta ja aidosta välittämisestä. Mielestäni pitäisi olla huolissaan, jos mikään ei ikinä harmittaisi, sillä täysi tyytyväisyys omaan tekemiseen ei vie eteenpäin. Itsekriittisyyden lisäksi olisi hyvä myös osata iloita sekä omista että joukkueen onnistumisista. Erityisesti tämän aikuiset osaavat, ja olemme saaneet kokea näitä ilon hetkiä useamman kerran tänäkin kautena.

 

Seuran molemmissa aikuissarjan joukkueissa on havaittavissa nuoremmista eroavaa, ainutlaatuista menoa ja meininkiä. On todella mahtavaa nähdä, kuinka välillä rankan arjen keskellä aikuiset oikein palavat halusta päästä jäälle luistelemaan ja nauttimaan siitä, mitä tekevät. Monesti aikuisjoukkueissa puhutaankin luistelusta ”henkireikänä”, joka auttaa jaksamaan ja irtautumaan arjen huolista, myös jäähallin ulkopuolella. Uskon, että kaikki seuramme luistelijat ovat löytäneet itselleen parhaan mahdollisen harrastuksen, ainakin jokaisesta heijastuu ulospäin aito rakkaus lajiin. Tämän innokkuuden näkeminen on valmentajan työssä ehdottomasti parhaimpia asioita.