Dudes on Skates!

15.4.2015


EVT:n Dudes on Skates tapahtuma sunnuntaina 12.4.2015 sai luistelukoulupojat isineen liikkeelle ja palaute oli pelkästään positiivista. Tässä yhden mukana olleen isän palaute:


"EVT:n luistelukoulun poikapäivälle oli selvästi tilausta. Vaikka pitkä luistelukausi huipentui tavallaan jo edellisen päivän kevätnäytökseen, pojat touhusivat sunnuntaina jäällä kuin varsat kevätlaitumella. Vauhdin hurmaa, kaikki täysillä mukana. Pojille tuttujen valmentajien Hannan ja Aapon johdolla isätkin innostuvat kokeilemaan rajojaan erilaisten liukujen muodossa. Kahden tunnin jääaika, lounas ja pojat vastaan isät temppurata oli tosi hyvä kokonaisuus, josta kaikki lähtivät kesätauolle iloisin mielin. Koska pojat ovat selkeä vähemmistö luistelukoulussa ja lajin parissa muutenkin, uskallan kokemani perusteella ehdottaa seurajohdolle, että luistelukoulun poikapäivästä tulisi jokavuotinen. Dudes on skates!"