Hyvä Emmi ja Sirkka!

30.3.2017


                                                          teksti: Sirkka Kaipio

Edustajamme MM-kisoissa Helsingissä, Emmi ja Sirkka, nauttivat eilen täysin siemauksin olostaan maailmantähtien seurassa Helsingin Hartwall-Areenalla. Yleisön tuki ja kannustus oli käsinkosketeltava lyhytohjelmakilpailussa ja se näkyi niin katsomossa  kuin käytävilläkin. Upea kuva seurakaveri Alise Kujalasta on hieno osoitus siitä tunnelmasta, joka oli aistittavissa hallissa.

Emmi aloitti lyhytohjelmansa ja tunnelma nousi kattoon hienon kolmoistulppi-
kolmoistulppi yhdistelmän ansiosta. Valitettava epäonni osui muuten niin varmaan kolmoisrittiin, jossa noja ponnistuskaareen aiheutti luistinkengän taipumisen voimakkaasti ulospäin juuri ennen ponnistushetkeä. Nilkan pyörähdys oli todella lähellä, mutta onneksi niin ei käynyt. Epäonneksi hyppyä ei voinut suorittaa, joten koko ritin arvo jäi uupumaan lyhytohjelman pisteistä. Loppuohjelma oli, kera komean kaksoisaxelin, nautittavaa katsottavaa .
Tällä suorituksella Emmin tie MM-kisoissa kuitenkin katkesi lyhytohjelmaan.

Mutta takana on hieno kausi ja menestyksen hetkiä, joista ilman muuta valinta Suomen MM-edustajaksi oli lopun kohokohta. Samoin kohokohta oli tämä kovatasoinen kisa, josta arvokisojen ensikertalainen selvisi kokonaisuutena vahvasti ja tyylikkäästi edustaen.

Nyt on kevätnäytöksen aika ja sen jälkeen pitkän kauden jälkeen vihdoin, lepo.