EM 2018

22.1.2018


                                                                       Sirkka Kaipio

Edellisen kerran olin Moskovassa noin 12 vuotta sitten suojattini kassa MM-kilpailuissa. Siltä matkalta muistissani ovat hotelliin jääneet vaatteeni, hotellin sauvaparkettilattia, josta astuessa sauva toisensa jälkeen nousi ylös kuin pianoa olisi soittanut ja jäähalliin ajot virallisella kisabussilla aina miliisisaattueessa. Siihen matkaan mahtui paljon ikimuistoisia hetkiä ja ratkiriemukasta naurua.

Tällä kertaa lähdin Moskovaan varustettuna ennakkoajatuksilla. Tultuamme lentokentälle ystävällinen vastaanotto ohjasi kisabussiin ja jouheasti uutuuttaan kiiltävään hotelliin. Ei klonksuvia parketteja tai linoleumia kylppärissä. Urheilijat asuvat aina eri hotellissa kuin valmentajat ja hieno Radisson-hotelli tarjosi myös heille hyvät puitteet. Kuljetukset sujuivat tarkasti ja ystävällisesti. Jopa joukkueillalliselle lähdön kuljettaja hoiti mallikkaasti kippaamalla meidät kesken matkan ravintolan eteen. Tosin nuorten olympiavalmentaja Nuriya oli hoitanut meille tämän kuljetuksen sekä muut varaukset. Rentoa ja iloista. Ravintola tarjosi parastaan ja palvelu oli moitteetonta sekä ruoka hyvää. Tämän perinteen luomisesta kiitos Taitoluisteluliitolle!

Kilpailuissa on paljon mielenkiintoisia asioita. Maailman huippu-urheilijat, jotka kohdataan varsin arkisissa harjoitustilanteissa niin jään ulkopuolella kuin jäälläkin. Valmentajana seuraan aina innolla mitä uutta näen ja mitä voisin poimia omaan filosofiaani. Joskus huomaan seisovani kamera kiinni poskessani ... no, en minä kuuluisa kuvattava ole vaan vieressäni seisookin Evgenia Medvedjeva ja Alina Zagitova. Kuvaaja yrittää saada heitä linssin eteen - vain minä tupeksin edessä. Siinä sitten mietin kuinka pahasti olen irvistellyt tai elehtinyt kun olen hoitanut omaa tehtävääni.

Kilpailussa tehtävääni kuuluu valvoa urheilijani jokaista harjoitusta, olla vieressä alkuverkat sisätiloissa, jääharjoitukset ja loppuverkat sekä tietenkin kisat. Kahdet harkat päivässä, noin 4h toimintaa, odotteluaja valmistutumista. Sen lisäksi kilpailut ja mahdolliset haastattelut. Pidän huolta, että urheilija on tietoinen aikatauluista sekä bussin kulusta. Kisaviikkoon mahtuu arvokisoissa yhtä monta jännityksen ja skarppauksen päivää kuin kisoissa ollaan. Siellä ollaan joka paikassa edustamassa ja arvovaltaisten ihmisten edessä. Yhtään tänään ei kulje- päivää ei viikon aikana ole. Tunnelma on sama kuin normaalin kisan kisaviikonloppuna kotimaassa jännittäen - nyt vain kolminkertaisena päivissä laskien. Joka päivä kuljen tuntosarvet esillä, urheilijaani lukien, tunnetiloja tulkiten ja häntä tukien. Kun vihdoin illalla pääsen hotelliin olen ihan puhki. Sitten yritän ladata itseäni - yleensä nukkumalla. Tälläkin kisaviikolla painoni putosi lähes kolme kiloa.

Jos minä istua tönötän urheilijani suorituksia valvoen, joukkueenjohtaja pitää kokonaisuuden langat käsissään. Hän juoksee kolmen sarjan kaikki harjoitukset ja kisat, jo pelkät harkat noin kuusi tuntia päivässä. Sitten kisat ja muut muodollisuudet. Usein onkin niin, että jojo ponnahtaa hallille aamukuudelta ja poistuu viimeisten joukossa. Joka päivä iloisesti tiimiä tukien ja aina kaikki hallinnassa. Tyynenä ja vakaana vaikka jotain tapahtuisikin. Kaikkia tasapuolisesti auttaen ja kannustaen. Ja taatusti ainakin jalkapohjat leviävät silkasta seisomisesta.

Joukkueessa oli hyvä henki, vaikka nyt jälkipyykkiä on pestykin. Matkassa nuoria urheilijoita, jotka joutuvat kohtaamaan uusia tilanteita urheilu-urallaan. Jokainen niistä kasvattaa ja uran kuljettaessa eteenpäin on kokemusten myötä viisastuttu. Urheilussa tilanteet vaihtelevat ja pitää osata nauttia silloin kun se hetki on. Kaikki tiedämme, ettei urheilijan elämä ole pelkkää shampanjasuihkutusta ja kullan kimallusta. Tunteet, itsensä likoon laittaminen ja kaikkensa antaminen on osa tulosta. Kisatilanteen suoritus on vain murto-osa ihmisen elämästä.

Emmi Peltonen toi jo toisen kerran urallaan Suomelle kaksi paikkaa seuraavan vuoden EM-kisoihin. Sijoittuminen toisissa EM-kisoissaan kympin sakkiin antaa potkua eteenpäin. Kun vielä repertuaaria on mahdollista parantaa ja vaikeuttaa, niin kaikki suuret onnistumiset ovat vielä edessä. Mutta nyt eletään tätä päivää ja nautitaan hetkestä. Siitä ainutlaatuisesta tunteesta, jonka kilpailuviikko jätti jälkeensä.

Isoissa kisoissa onnistuminen vaatii hyvän tiimin. Siitä on kiittäminen näissä kisoissa Tarja Ristasta, joka toimi uutterasti roolistaan numeroa tekemättä joukkueemme johtajana. Nuriya Pirogova loi innostavaa tsemppihenkeä meihin kaikkiin ja oli suureksi avuksi kielellisissä asioissa. Satu Niittynen loi rauhallista tasapainoa sekä edusti meitä kaikissa asiantuntevissa lausunnoissaan. Lääkäri Petri Helenius oli enemmän kuin tärkeä. Kun sairaus yllätti tai nenä tuhisi, kiitos hotellin kokolattiamattojen, oli apu heti saatavissa.

Haluan kiittää heitä lämpimästi tehdystä työstä ja yhteisistä hetkistä. Mikään tulos ei ole yhden asian summa. Kaikkien tärkeää panosta tarvittiin kannaltamme onnelliseen lopputulokseen. Suurimman työn teki kuitenkin urheilija, Emmi, joka oli super joka päivä!

Mitä valmentaja kisasta sitten sai. Uusia harjoitteita, kansainvälisiä tuulahduksia. Iloa, elämyksellisyyttä isojen tunteiden tunnelmaa kera maailman huippujen. Siinäpä se. Tällä kertaa järjestäjä kuitenkin päätti palkita minut muiden ohella. Siitä kuva ohessa!

Ahkeroidaan jälleen!

Terveisin Lissu (Sirkka)