Yksinluistelijat aloittivat syyskautensa Myyrmäessä

5.8.2019








                                                                        Sirkka Kaipio

Paljon on varmasti luisteltu kesäleireilläkin, mutta tänään polkaistiin käyntiin EVT-yksinluistelijoiden syyskausi myös Myyrmäessä. Kaikissa ryhmissä motivoituneet luistelijat vauhdittivat koko valmennustiimin erityisen innostavaan kauden aloitukseen. SM-luistelijoiden joukko seurassa kasvaa, sillä Oona Ounasvuori on ottanut paikan T6-ryhmässä. Hänet toivotetaan tervetulleeksi kovatasoiseen ja iloiseen T5,6-treeniryhmään! 

Ensimmäisiä esityksiä pääsee ihailemaan kauden lennokkaassa startissa EVT-päivänä lauantaina 31.8. jolloin on klo 10-12 välillä luvassa luisteluesityksiä sekä muuta ohjelmaa. On arvokasta saada jokaisen luistelevan lapsen ja nuoren lähipiirin perheet tutustumaan luisteluun, sen ihanaan arvoitukselliseen temppujen ja taidon maailmaan!

 

kuvissa: Hallissa ja ulkona kävi iloinen porina luistelijoiden palattua kesäseikkailuiltaan. Elokuulle taittunut kesä myös hehkui luistelijoiden kasvoilla. Ensimmäisen päivän kunniaksi oli tavallista enemmän vanhempiakin paikalla.