EVT Tiedote 27.4.2021

27.4.2021


Hyvät EVT:n luistelijat ja vanhemmat,

Maanantaina 26.4.2021 pidetyssä EVT:n kevätkokouksessa hyväksyttiin EVT:n toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 2021-2022. Toiminnan painopisteet ovat edelleen urheilutoimessa ja taloudessa. Lisäksi uudistamme seuran graafisen ilmeen ja ohjeistuksen sekä käynnistämme Tähtiseura-laatuohjelman uudelleen.

Uuteen kauteen lähdemme vahvasti miinus-merkkisen talousarvion kanssa. Emme ole uskaltaneet sisällyttää budjettiin juurikaan mitään avustuksia, koska niiden saaminen on aina lähes kuin lottovoitto. Kilpailujen ja tapahtumien järjestäminen on tärkeä osa seuran omaa varainhankintaa kevätnäytöksen lisäksi. Toivotaan, että saamme tapahtumat suunnitellusti järjestettyä ja avustuksia niin kaupungilta kuin muistakin lähteistä tulevalla kaudella.

Jäsenmaksutulot ovat myös merkittävä osa seuran omaa varainhankintaa ja siksi toivomme, että jokaisesta perheestä luistelijan lisäksi yksi perheen tai lähipiirin jäsen liittyisi EVT:n varsinaiseksi tai kannatusjäseneksi. Kaudelle 2020-2021 jäsenmaksunsa maksaneille lähetetään automaattisesti jäsenmaksulasku kaudelle 2021-2022. Uudet jäsenet liittyvät seuran kotisivujen kautta jäseniksi tai kannatusjäseniksi.

EVT:n hallitukseen valittiin uusina jäseninä Mikko Marjakoski (2021-2022), Suvi Tahvanainen (2021-2023) ja Jani Taanonen (2021-2023). Hallituksessa jatkavat Johannes Ollikainen (2020-2022) ja Pekka Poola (2020-2022). EVT:n sääntöjen mukaan hallituksessa voi olla 4-6 henkilöä.

Kausimaksuista lähetetään tiedot joukkue- ja ryhmäkohtaisesti. Maksusäännöt päivitetään seuran kotisivuille ja lähetetään kausimaksutiedotteen yhteydessä luistelijoille ja vanhemmille. Muodostelmaluistelun osalta siirrytään 12 kuukausierän laskutukseen, joka on käytössä useimmissa pk-seudun seuroissa. Yksinluistelussa kausimaksun laskutus edelleen 11 kuukausierässä.

Mukavaa alkavaa kautta kaikille!

Luisteluterveisin
Anu Husu-Peltonen
EVT Puheenjohtaja

 


 

Tämän ja aikaisemmat tiedotteet löydät jatkossa alisivulta:

Jäsenelle / Hallitus tiedottaa