Niina Kinnunen liiton Projektiryhmään

12.6.2007


Debytanttiluistelijamme Niina Kinnunen on valittu Suomen Taitoluisteluliiton lahjakkaille luistelijoille tarkoitettuun Projektiryhmään.

Peräti neljä seuramme luistelijaa oli pyrkimässä liiton Projekti 2010 -ryhmään, jonka valintaleiri pidettiin loppukeväällä Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Vastikään tuli iloinen tieto siitä, että Niina Kinnunen selviytyi ensimmäisen varasijan kautta vuoden 1995 jälkeen syntyneiden harjoitteluryhmään, kahden ryhmään jo valitun luistelijan suunnatessa Kanadaan harjoittelemaan.

Valinta oikeuttaa luistelemiseen ryhmässä kahden kauden ajan, jonka jälkeen luistelijan on pyrittävä ryhmään uudelleen, mikäli hän edelleen täyttää liiton taito- ja ikäkriteerit.

Ns. Pro -ryhmässä on mukana kaikkiaan 40 maamme kärkiluistelijaa. Tulevan kauden aikana ryhmä leireilee Vierumäellä peräti neljä kertaa, joten pääsy osaksi Projektia on oiva lisä Niinan normaaliin seura-harjoitteluun sekä selkeä askel lähemmäksi maamme kovatasoista kärkeä.

Onnittelut Niinalle valinnasta!