Noviisien 1. valintakilpailu

4.12.2005


Joensuussa pidettiin noviisien kauden ensimmäinen valintakilpailu viime viikonloppuna. EVT:llä oli kilpailussa kolme luistelijaa.

Joensuun Kataja ry järjesti sunnuntaina 04.12.2005 noviisien I -lohkon ensimmäisen valintakilpailun. EVT:tä kisoissa edustivat Susanna Alaviuhkola, Satu Orasniemi (kuvassa) ja Milla-Maaria Parttimaa.

Parhaiten seuramme luistelijoista kilpailussa sijoittui Satu Orasniemi, joka oli lopputuloksissa 18:s. Susanna Alaviuhkola oli 20:s ja Milla-Maaria Parttimaa 22:s. Mukana oli kaikkiaan 28 luistelijaa. Kilpailun voittoon luisteli Joensuun Katajan Nelli Heikura ennen saman seuran Taru Heiskasta ja Järvenpään Taitoluistelijoiden Henrietta Reckhardtia.

Ensimmäisestä valintakilpailusta kuusi parasta noviisiluistelijaa sai Kultafinaalipaikan. Toisesta valintakilpailusta paikan saavat toiset kuusi luistelijaa. Noviisit on jaettu tänä vuonna kahteen lohkoon. Kultafinaaliin pääsee siis 24 kauden valintakilpailuissa parhaiten sijoittunutta luistelijaa.

Kisasivut