 |
|
 |
 |
 |
|
Aktia on suomalainen kaksikielinen finanssikonserni, jonka toiminta perustuu suomalaisten asiakkaiden - yksityishenkilöiden, paikallisten yritysten, kuntien ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen - tarpeille.
Aktian 84 konttoria sijaitsevat rannikkoalueella Loviisasta Ouluun ja kasvukeskuksissa, kuten Tampereella. Vantaalla Aktialla on 3 konttoria - Myyrmäessä, Vantaanportissa ja Tikkurilassa. Kaikissa konttoreissa on täydet pankkipalvelut niin yksityishenkilöille kuin yrityksille. Lisäksi konttoreiden yhteydessä toimii Aktian Kiinteistövälitys.
Aktian omistusrakenne on pääasiassa yleishyödyllinen. Pankin suurin omistajaryhmä, Säästöpankkisäätiöt, omistaa 48,2 % Aktia Säästöpankin Oyj:n osakkeista. Säätiöitä on 27 sijaiten eri puolilla Aktian toimialuetta. Säätiöiden tärkein tehtävä on tukea taloudellisesti säästämistä edistävää työtä ja tutkimusta sekä jakaa toimialueillaan apurahoja nuoriso-, urheilu-, kulttuuri- ja kotiseututoimintaan. Varat tähän toimintaan säätiöt saavat pankin osinkojen muodossa. Aktian ja yhteiskunnan ympyrä sulkeutuu, kun voittovarat palautuvat paikallisyhteisölle ja asiakkaiden hyödyksi suoraan tai välillisesti. Kuten nyt EVT:n yhteistyö-sopimuksen kautta.
Aktian vahvuus on paikallisuus. Pankkitoiminnan ohella Aktia tekee yhteistyötä urheiluseuro-jen kanssa ja siten luo edellytyksiä ja tukee lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia. Käy tutustumassa Aktian monipuolisiin pankkipalveluihin osoitteessa http://www.aktia.fi.
_____________________________________________________________________________
|
|
|
Kisakallion Urheiluopisto sijaitsee Lohjanjärven rannalla ja palvelee niin urheiluseuroja, lajiliittoja, yrityksiä, yhteisöjä kuin perheitäkin monipuolisesti urheilun koko kirjolla. Kisakalliossa voit harrastaa, liikkua, tavata uusia ystäviä ja saada kroppakaupalla hyvää oloa.
Yrityksille! Kisakallion urheiluopisto on rauhallinen ja ytimekäs kokouspaikka Lohjanjärven rannalla. Kokoustilat on helppo varata koko päiväksi käyttöön; uusituissa ryhmätiloissa sujuu kuuden hengen turina, kun taas auditorioon mahtuu sata pohtijaa. Kisakallion ravintolapalveluista vastaa Amica, joka loihtii toiveittenne mukaiset kokouseväät ja iltamenyytkin.
Kokouspäivän piristykseksi voivat liikunnanohjaajamme piipahtaa välillä verryttämässä kokouslihaksianne. Päivän päätteeksi Urheiluopiston osaajat innostavat ja liikuttavat yrityksenne porukkaa sisälajeissa, jää- ja curlinghallilla sekä Lohjanjärven ja Karnaisten korven maisemissa. Monipuoliset liikunnalliset hetket hitsaavat porukan ja päivän päätökset yhteen. Tutustu erilaisiin yrityksille suunnattuihin kokous- ja liikuntapalveluihin osoitteessa http://www.kisakallio.fi.
Urheiluseuroille! Kisakallion Urheiluopisto tarjoaa urheiluseuroille ja muille yhteisöille toimivat tilat ja monipuoliset mahdollisuudet harrastamiseen ja harjoitteluun. Kisakalliossa voit urheilla Ilman lajirajoitteita! Kisakallion Urheiluopiston erinomaiset suorituspaikat ja monipuoliset muut tilat sekä palvelut ja jopa 240 hengen majoitustilat tarjoavat loistavan paikan liikkumiseen. Kisakalliossa harjoittelevat mm Svolin edustusjoukkueet, naisten jääkiekkomaajoukkue, tanssimaajoukkue, pyöräsuunnistusmaajoukkue ja Espoon Kiekkoseuran junnut. Tule sinäkin ja tuo koko joukkueesi loistavien olosuhteiden Kisakallioon. Urheiluseuroille uutuutena testausasema. Kysy lisää!
Perheille! Kisakallion laajasta valikoimasta löytyy myös jokaiselle perheelle sopiva kurssi tai leiri. Leirit ja kurssit ajoittuvat pääasiassa koulujen loma-aikoihin. Perheille järjestämme syys-, joulu-, hiihto-, pääsiäis- ja kesälomaleirejä, joissa jokaisella on omat, vuodenaikaan sopivat erityispiirteensä. Lapsille ja nuorille järjestetään Kisakallion kuvataide-, liikunta-, teatteri-, sirkus-, jääkiekko- ja taitoluisteluleirejä sekä leirikouluja ja luokkaretkiä. Uutuutena tarjoamme myös 50plus ja 60plus ryhmille uusia teemallisia viikonloppuja. Varttuneemmalle väelle Kisakallion oma Senioriklubi järjestää omia tapahtumia. Lisäksi tarjoamme eri yhdistysten kautta erilaisia Hyvänolon päiviä, -viikkoja ja Sydänkursseja.
______________________________________________________________________________
|
|
|
Vantaan Sanomat on vireä ja luotettava Lehtiyhtymän sanomalehti, joka vaikuttaa ja välittää paikallisesti. Vantaan Sanomat uutisoi nopeasti kaikki tärkeimmät tapahtumat, urheilu- ja viihdeuutiset, vapaa-ajan uutiset ja paikallisuutiset sekä lehdissään että uudessa verkkopalvelussaan, jossa EVT:lläkin on oma uutissaittinsa. Lue viimeisimmät paikallisuutiset osoitteesta http://www.vantaansanomat.fi.
_____________________________________________________________________________
|
|
|
Veikkaus on suomalainen rahapeliyhtiö suomalaisille pelaajille. Yhtiö tarjoaa laadukasta peliviihdettä luotettavasti ja vastuullisesti tuottaen yli miljoona euroa joka päivä suomalaisen taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön tukemiseen. Veikkauksen missiona on tuottaa suomalaiselle yhteiskunnalle monipuolista arvoa järjestämällä rahapelejä luotettavasti ja vastuullisesti.
Veikkaus pyrkii yrityksenä siihen, että se on vuonna 2010 maailman joh-tava rahapeliyhtiö asiakaslähtöisyydessä, osaamisessa ja tehokkuudessa. Veikkaus on edelläkävijä toiminta-ympäristön ja viihteen markkinoiden muuttuessa. Omista-jalle Veikkaus on paras vaihtoehto pitkäjänteisesti edistää taiteen, liikunnan, nuorisotyön ja tieteen toimintaedellytyksiä. Käy tutustumassa Veikkauksen peleihin osoitteessa http://www.veikkaus.fi.
______________________________________________________________________________
|
|
|
Ykkös-Urheilu Oy on noin 400 neliön palveleva urheilun erikoisliike, joka on erikoistunut vahvasti mm. jääurheiluun, jalkapalloon, sali-bandyyn ja pyöräilyyn. Liikkeestä löydät huippulaadukkaat tuotteet edullisin hinnoin. Ykkös-Urheilu myöntää EVT:n jäsenille jäsenetuna 10-20 % alennuksia normaalihintaisista tuotteistaan. Liike sijaitsee Vantaan Rajatorpassa. Lisätietoa yhteistyö-kumppanimme tuotevalikoimasta saat osoitteesta http://www.ykkos-urheilu.fi.
______________________________________________________________________________
|
|
|
|
 |