EVT:n Toiminnanjohtaja esittäytyy
14.5.2021
Moikka, Olen Laura Junttila ja aloitin seuramme Toiminnanjohtajana maaliskuussa 2021. Oma luistelu-urani alkoi Järvenpään Taitoluistelijoiden luistelukoulusta josta jatkoin yksinluistelun pariin. Sen…
14.5.2021
Moikka, Olen Laura Junttila ja aloitin seuramme Toiminnanjohtajana maaliskuussa 2021. Oma luistelu-urani alkoi Järvenpään Taitoluistelijoiden luistelukoulusta josta jatkoin yksinluistelun pariin. Sen…
27.4.2021
Hyvät EVT:n luistelijat ja vanhemmat, Maanantaina 26.4.2021 pidetyssä EVT:n kevätkokouksessa hyväksyttiin EVT:n toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 2021-2022. Toiminnan painopisteet ovat…
17.3.2021
Hyvät seuratoimijat ja luottamushenkilöt, Tänään keskiviikkona 17. maaliskuuta on kulunut tasan vuosi siitä, kun Suomi suljettiin valmiuslailla kolmeksi kuukaudeksi. Covid-19-pandemian edelleen…
3.3.2021
Monelle luistelijalle tuttu Mari Giers palaa EVT:n muodostelmaluistelun valmennustiimiin kahden Turussa vietetyn valmennusvuoden jälkeen. Olemme iloisia saadessamme Marin takaisin vahvistamaan EVT:n…
2.3.2021
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 26.2.2021 EVT:n yksinluistelun päävalmentaja Sirkka Kaipiolle Kultaisen ansioristin. Koko seura onnittelee Sirkkaa lämpimästi! OKM myöntää vuosittain…
27.2.2021
Aluehallintovirasto ja Vantaan kaupunki ovat 26.2.2021 julkistaneet ohjeet, jotka ovat voimassa 1.3 - 31.3. • Yli 12-vuotiaiden harrastustoiminta keskeytetään 1.3., keskeytettynä 31.3. saakka. •…
25.2.2021
Lasten ja nuorten harrastustoiminta toteutettava 25.2. alkaen ilman lähikontakteja – yli 12-vuotiaiden harrastustoiminta keskeytetään 8.3. kolmeksi viikoksi Liiteenä Vantaan kaupungin tiedote…
22.2.2021
Haku muodostelmaluistelun joukkueisiin on nyt käynnissä! Lue lisää täältä: Muodostelmaluistelun virtuaalitestit
15.2.2021
Etelä-Vantaan Taitoluistelijat ry (EVT), on kehittyvä, kannustava ja yksi Suomen suurimmista taitoluisteluseuroista. Seura tarjoaa mahdollisuudet kilpailemiseen ja harrastamiseen monella eri tasolla…
25.1.2021
Tervetuloa Etelä-Vantaan Taitoluistelijat ry:n ylimääräiseen kokoukseen tiistaina 9.2.2021 klo 18.00. Lisätietoa täältä.
13.1.2021
Emmi Peltonen - EM2020/5., SM2020/1. - on valittu Urheilutoimittajain Liiton Lajien parhaaksi urheilijaksi 2020. Palkinnon perinteet ulottuvat vuoteen 1946. Tänä vuonna palkinto jaettiin kaikkiaan 70…
28.11.2020
Hyvät EVT:n luistelijat ja perheet, Pääkaupunkiseudun Koronakoordinaatioryhmä piti tiedotustilaisuuden eilen perjantaina 27.11.2020 liittyen uusiin rajoitustoimenpiteisiin. EVT:n hallitus kokoontui…
23.11.2020
Kisakallion jäällä 21.-22.11.2020 nähtiin EVT:n luistelijoita Mineistä Junioreihin. Vihdin Taitoluistelijat järjestivät yksinluistelun kutsukilpailut Vihdin Kisakalliossa marraskuun loppupuolella.…
16.11.2020
Viikonlopun kilpailukimaran käynnisti perinteinen Promo Cup Salo 2020. Luistelijamme osallistuivat kisaan laajalla rintamalla Mineistä Junioreihin. Seniorit puolestaan osallistuivat ISU-sarjojen…
16.11.2020
Espoossa järjestettiin viikonloppuna 2. SM-valintakilpailut. EVT:stä kisoihin osallistui SM-Seniori Oona Ounasvuori, joka teki upeasti kauden kärkituloksensa sekä lyhyt- että vapaaohjelmassaan. Oonan…
15.11.2020
EVT edustettuna kolmen luistelijan voimin. Syksyn 2020 B-Silmujen aluevalintakilpailun järjesti Helsingin Taitoluisteluakatemia. EVT:n luistelijoista kisassa olivat mukana Veera Nikkanen, Malviina…
12.11.2020
Kun hyvin suunnitellaan ja tarkasti toteutetaan, onnistuu 34 joukkueen muodostelmaluistelukilpailu ja yleisökin pääsee paikan päälle nauttimaan kisasuorituksista. SM-noviisijoukkueemme Dream Steps on…
7.11.2020
Isla Taanonen hienosti hopealle. Minit -sarjan 1. aluevalintakilpailu (Lohko 1) luisteltiin Helsingissä Kaarelan jäähallissa 6.11.2020. Helsingin Taitoluisteluklubin järjestämässä kilpailussa nähtiin…
2.11.2020
Senioreiden ja Junioreiden lohkon 2 ensimmäinen lohkokilpailu ja noviisien ensimmäinen SB-kilpailu käytiin viikonloppuna Haminassa. Samaan aikaan luisteltiin Tikkurilassa lohkon 1 vastaava kisa, jossa…
1.11.2020
Sinna Mallander ja Pinja Ollikainen voitokkaina Aluejunioreiden sarjassa. Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden tähtisarjalaisia kutsuttiin kisaamaan naapurikuntaan Nurmijärvelle lokakuisena lauantaina.…