Yksinluistelun SM-Noviisien ja Debytanttien 1. Lohkokilpailun fiiliksiä

24.10.2023

Viikonloppuna luisteltiin Myyrmäessä valtava 2 lohkon SM-Noviisien ja Debytanttien ensimmäinen lohkokisa. Tässä päävalmentaja Elina Ikosen kooste kisoista.

Kilpailun johtopari, Heidi Nikkanen ja Miska Taanonen, melko kokemattomina kisajärjestäjinä ottivat kisat upeasti haltuun ja hommat hoituivat positiivisella, rennolla ja hallitulla työotteella. Heidi aloitti kilpailun valmistelut jo useita kuukausia sitten ja Miska hyppäsi tiimiin mukaan vähän myöhemmin. Terästiimi ahersi hallilla perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan ja jopa yömyöhään omien lastensa kilpaillessa siinä sivussa. 

Kisaviikon torstaina harjoituksiin tultaessa oli Vantaan liikuntatoimi työnjohtajineen rakentamassa mittojen mukaisia tuomaritelineitä myös kakkoshalliin. Kova poraus kävi ja superkisaviikonloppuun valmistautuminen aloitettiin pantomiimivalmennuksella. Rakennusprojekti ei mennyt täysin suunnitelmien mukaan, mutta pääasia, että tuomarit saivat turvallisen ja tukevan alustan ja loppupäivän tunnit saatiin vetää totuttuun tapaan ääntä käyttäen. 

Perjantaiaamu käynnistyi sekä viikonlopun kilpailuun valmistavalla harjoituksella, että ykköshallin rakentamisella kisavalmiuteen. Iltapäivällä käynnistyi 1. Lohkon SM-Noviisien lyhytohjelmakilpailu, jossa EVT:n Veera Nikkanen taituroi onnistuneella ohjelmalla iltamyöhään lyhytohjelman omat uudet ennätyspisteet ja sijoittui 44 luistelijan joukossa 22. Veera oli tyytyväinen pisteisiinsä, suoritukseensa ja sijoitukseensa, kuten myös Ella valkun tekemään kisakampaukseen. 

Perjantaina illalla tuli yksi tiukka paikka, kun musiikinsoittokone sanoi viimeisen ryhmän kohdalla itsensä irti ja varamusiikkeja alettiin haalia luistelijoilta. Toinen harmillinen vastoinkäyminen oli tekniikan kanssa lauantaina, kun kovalla koetuksella ollut tulostuskone kaipasi uutta puhtia. Perhe Taanosen venyminen tilanteessa oli korvaamatonta ja Jani lähti metsästämään tulostimeen osaa ympäri pääkaupunkiseutua, onneksi löytyi ja tulostin pääsi jatkamaan lauluaan.

Lauantaiaamu alkoi 2. Lohkon SM-Noviisien lyhytohjelmakilpailulla, 1. Lohkon SM-Noviisien vapaaohjelmakilpailu alkoi iltapäivällä. Veera pisti kaikki peliin mitään säästelemättä. Yksi alastulo taistellen ja loput laadukkaasti liukuen Veera ansaitsi myös vapaaohjelmastaan uudet ennätyspisteet ja kokonaispisteissä ekaa kertaa hienosti yli 70. Lohkon kovatasoinen kolmen kärki oli karussa muilta, mutta Veeran sijoitus hienosti 20./44

Sunnuntaiaamu alkoi aikaisin molemmissa halleissa. Ykköshallissa lohkon 1 Debytantit aloittivat jo klo 8.00 ja kakkoshallissa lohkon 2 Debytantit klo 8.25. Talkooporukka oli niukilla, mutta onneksi tekijöitä löytyi riittävästi kisan läpiviemiseksi molemmissa halleissa. EVT:n debytanteista ensimmäisessä ryhmässä luistellut Aida Isotalo onnistui teknisesti hyvin ja paransikin mukavasti kauden teknisiä pisteitä. Aamu ja kisajännitys veti jalat kuitenkin väsyneiksi ja hieman horjuva luistelu jäi kauden parhaista kokonaispisteistä alhaisten komponenttipisteiden vuoksi. Sijoitus 20.

Ellan kisakampaamo sai sunnuntaina uuden asiakkaan, kun Isla asteli käsittelyyn. Isla Taanonen ja Nea Huolman luistelivat debytanttien 4. Ryhmässä. Isla aloitti ohjelman vahvasti ja pamautti ensimmäistä kertaa ohjelmaansa onnistuneen kaksoisakselin. Viilipyttymäisesti, kuin vanha tekijä, Isla jatkoi onnistuneen ohjelman loppuun ja ansaitsi huimat ennätyspisteet ottaen loppujen lopuksi pronssia kovatasoisessa kisassa. Nea luisteli hänkin upeasti selkeät uudet ennätyspisteet ja alkukauden epäonniset kilpailut saivat tärkeässä paikassa täyskäännöksen. Nea oli hienosti tuloksissa 8.

Vielä viidennessä ryhmässä oman Cabarehenkisen ohjelman esitti EVT:n sähäkkä Darya Zare, joka luisteli hänkin onnistuneen ja hyvän kokonaisuuden ansaiten kauden parhaat pisteet. Darya täydensi EVT:n edustusta ollen lopputuloksissa 26./46.

Myyrmäen viikonloppu oli erittäin positiivinen ja onnistunut sekä kilpailun järjestelyiden että EVT:n luistelijoiden suoritusten suhteen. Isot kiitokset kilpailun johtajille Heidille ja Miskalle sekä kaikille talkoisiin osallistuneille perheille!

Superkisaviikonloppua täydensivät onnistumiset Tallinnan Gliss Extrassa SM-junioreissa, Tikkurila Tropyssa kilpailleet Noviisit, A-Silmut ja Kansalliset juniorit sekä MTK:n kutsukilpailussa kisakauden avanneet Tintit, Minit ja tähtidebytantit.