Onnistumisia muodostelmaluistelun SM 2. valintakilpailussa

14.12.2023

Helsingin jäähallista kantautui EVT:lle ilouutisia sunnuntaina, kun molemmat SM-joukkueemme saavuttivat yhden tärkeimmistä vuotuisista tavoitteistaan eli suomenmestaruuskilpailupaikan. 


SM-juniorijoukkue Ice Steps on työskennellyt Synchro Tourin jälkeiset päivät ahkerasti. Sunnuntaina joukkue oli kopissa yksimielinen: vaivannäkö kannatti ja laadukas treeni tuotti näkyvää tulosta. Päävalmentaja Annina Saari kuvailee toista valintakilpailua upeaksi onnistumiseksi. Siitä todistavat sekä yhteispisteet 136,18 että kolme pykälää parantunut loppusijoitus, joka oli nyt 8:s. 



Lyhytohjelma Glacial Grace näytti valmentajan silmissä kauniilta ja varmalta. Afrikka-teemaisen vapaaohjelman pistenousut olivat erityinen ilonaihe kaikille. Joukkue luisteli energisesti ja pirteästi ohjelman alusta loppuun, minkä tuomaristo palkitsi vapaaohjelmakilpailun viidenneksi parhaalla base valuella eli teknisellä perusarvolla! SM-kisat järjestetään Turussa helmikuun lopulla. Sitä ennen EVT:n SM-joukkueet nähdään kisajäillä muun muassa Puolan Hevelius Cupissa. 


#evtluistelijat #isosydän #yhdessä @muodostelmaluistelunsm 📷: Ville Vairinen, Ville Levijärvi