Ajankohtaista

SM -noviisien ensimmäinen valtakunnallinen valintakilpailu pidettiin Helsingin Pirkkolassa. Leena Rissanen ja Riikka Peura lunastivat paikat SM -kilpailuhin.
Myyrmäen jäähallin käyttöönotosta tulee tänä syksynä kuluneeksi peräti neljännesvuosisata. Juhlatilaisuus pidetään marraskuun alussa Myyrmäessä.
Kansallisten junioreiden II -lohkon ensimmäinen valintakilpailu luisteltiin Oulussa viime viikonloppuna. EVT:n Vesa Pekkanen oli poikien sarjan ykkönen.
Muodostelmaluistelun kauden avaava katsastustilaisuus pidetään ensi viikonloppuna Pirkkolassa.
Espoossa taisteltiin viikonloppuna kiivaasti paikoista taitoluistelun vuoden 2007 SM -kilpailuihin. Jonna Kinnunen oli 14:s ja Sini Kokko 20:s.
EVT:n uusi muodostelmaluistelun kansallinen juniorijoukkue on "tosi hot"! Kasassa on jo 15 luistelijaa. Tule mukaan, muutama paikka vielä vapaana!
Maksamalla seuran jäsenmaksun pääset itse vaikuttamaan yhteisiin asioihin ja osallistumaan päätöksentekoon.
Pienet jääprinsessat ja -prinssit aloittivat luistelukoulun elokuun lopulla. Mukaan mahtuu vielä muutama innokas luistelukoululainen. Katso täältä kuvia luistelukoulun tunneilta!
Vantaan Tikkurilassa järjestetty Finlandia Trophy on yksinluistelun kauden merkittävin kansainvälinen tapahtuma Suomessa. Naisten sarjan voittajaksi nousi tänä vuonna Kiira Korpi.
Seuramme yksinluistelijoiden kausi avattiin HTL:n kutsukilpailussa Hämeenlinnassa. Mukana olivat Leena Rissanen, Sini Kokko ja Jonna Kinnunen.
RSS ATOM