SM-Noviisien 1. lohkokilpailu 27.-28.10. Espoo

28.10.2018

Jenni Johansson
Jenni Johansson
Alisa Aimonen
Alisa Aimonen
Cecilia Wächter
Cecilia Wächter
Simona Peuhkurinen
Simona Peuhkurinen
Sanni Ylitolva
Sanni Ylitolva

Jenni Johansson lohkokilpailun voittoon!


                                                                                            Sirkka Kaipio
Espoon Metro Areenan harjoitushallissa kisattiin syyskauden ensimmäinen SM-Noviisien lohkokilpailu. Jännittävä tapahtuma oli yksi kolmen kilpailun sarjasta, josta valinnat tehdään ranking-pisteiden valossa Noviisien Suomen Mestaruuskilpailuihin. Kovatasoisessa kilpailussa oli mukana kaikenkaikkiaan 39 luistelijaa ympäri Suomen, aina Rovaniemeä myöten. EVT:stä mukana oli viisi kilpailijaa, joista kolme ensikertalaista SM-Noviisien sarjassa ja kaksi jo aiemmilla kausilla mukana ollutta luistelijaa.
Ensimmäisenä kilpailupäivänä jääkylmässä hallissa nähtiin oman seuran luistelijoilta vahvat lyhytohjelmat, vaikka pieniä haparointeja vielä tulikin. 
Sanni Ylitolva luisteli osaamansa elementit hiukan varmistellen ja alastuloihin tuli harmittavia laatupisteitä vähentäviä kaksoiskolmosia. Ohjelma oli kuitenkin kaunis ja tyylikäs.
Simona Peuhkurinen luisteli napakan varmasti tehden kaiken osaamansa ja esitti upeasti hänelle laaditun koreografian.Vain kaksoisaxel jäi uupumaan repertuaarista.
Cecilia Wächter luisteli karismaattisen lyhytohjelmansa vahvasti ja vain kaksoisaxel jää odottamaan tulevia kilpailuja. Lennokas esitys, vahvasti ja varmasti jäi monen mieleen. 
Alisa Aimonen luisteli upean koreografian kauniin hymyn kanssa - sitä oli nautittava katsoa. Ilmavat hypyt ja hyvin pyörivät piruetit olivat näyttävää katsottavaa kovatasoisessa kilpailussa.
Lyhytohjelman  viimeisessä kilpailuryhmässä luistellut Jenni Johansson räjäytti EVT:läisittäin potin. Vaikka kaksoisaxel päätyikin jään pintaan, se ei vaikuttanut muihin elementteihin ja niiden varmaan ja huolelliseen läpivientiin. Raikas koreografia kera kauniin hymyn sai kaikki hyvälle tuulelle. Hyvä ja tarkka kokonaisuus palkittiin hyvin pistein.
Sijoitukset lyhytohjelman jälkeen:            Jenni Johansson sij 3. pist.33,16
                                                             Alisa Aimonem sij. 9.pist. 29,53
                                                             Cecilia Wächter sij.15 pist. 27,58
                                                             Simona Peuhkurinen sij.24 pist. 25,16
                                                             Sanni Ylitolva sij.28 pist.23,91

Vapaaohjelmat luisteltiin sunnuntaina. Erinomainen lataus näkyi kaikissa EVT:n luistelijoissa.

Sanni Ylitolva oli tyytyväinen suoritukseensa, joka sujui kokonaisuutena paremmin kuin kauden ensimmäinen kilpailu EVT:n luistelijana Järvenpäässä.
Simona Peuhkurinen ylsi syyskauden vahvimapaan esitykseensä oikealla hetkellä. Kerrassaan komea suoritus ja vahva ote luisteluun.
Cecilia Wächter hallitsi hermonsa erinomaisesti ja luisteli varmasti tähän asti parhaan ohjelmansa.
Sanni ja Cecilia ovat vastikään vaihtaneet seuraa EVT:n luistelijoiksi joten varmasti uusi seura ja uudet kujeet tuovat jatkossa lisää hyviä kisakokemuksia ja onnistumisia heille.Samoin kuin Simona Peuhkurinen joka EVT:n kasvattina on koko ajan lisännyt teknistä tasoaan ja nousee kauden aikana edelleen, kaikki kolme ovat juuri nousseet tähän kovatasoiseen SM-sarjaan. Upea vapaaohjelma Simonalta ja kauden parhaat pisteet.
Alisa Aimonen luisteli erinomaisesti. Hyvin sujunut kolmen hypyn yhdistelmä siivitti Alisan vapautuneeseen esittämiseen. Yhden yhdistelmän helpottuminen johti onnistuneeseen korjaukseen ohjelman aikana. Sujuva koreografia palkittiin hyvin pistein. 
Jenni Johansson luisteli EVT:n tytöistä viimeisenä, kuuman ryhmän kolmanneksi viimeisenä. Odottelu oli toki hermoja raastavaa, mutta Jenni hoiti homman ihan pro-tyylillä. Mikään ei hetkauttanut eikä vaikuttanut hänen luottavaiseen mieleensä. Ohjelma sujui kuin vettä vaan - luistin liukui keveästi elementistä toiseen upean koreografian siivittämänä. Jossittelun sijaa ei jäänyt, Jenni keräsi parhaimman pistepotin vapaaohjelmasta ja nousi kirkkaasti kilpailun voittajaksi.
Upeat kilpailut EVT:n luistelijoilta, kerrassaan hienoa, että valintakilpailuissa päästään jo kauden parhaisiin pisteisiin. Sirkka-valmentajaoli suojatteihinsa äärimmäisen tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevätkautta, jolloin lopullisesti ratkeavat kauden Suomen Mestaruuskilpailujen finalistit sekä myös Hopeafinaalista paikan lunastaneet. Sitä ennen kannustetaan seuran luistelijoita entistä parempiin suorituksiin!


Lopulliset tulokset (39 kilpailijaa)


1. Jenni Johansson EVT 93,97 noin 7 pisteen parannus kauden ennätykseen!
2.Eveliina Alaranta LTL 90,86
3.Ellen Amper HSK 90,53
10.Alisa Aimonen EVT 81,87  9 10
15.Cecilia Wächter EVT 77,80  15 14  
22.Simona Peuhkurinen EVT 73,14  25 18
28.Sanni Ylitolva EVT 68,81  28 27


tulossivu:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1819/YLSMNDL31k/index.htm
 

--------------------

25.10.

Espoon Jäätaiturit järjestää viikonloppuna Tapiolan harjoitushallissa SM-Noviisien lohkokilpailun. Sarja on jaettu valtakunnallisesti neljään lohkoon, joista EVT kuuluu lohkoon III. EVT-luistelijat sarjassa ovat Alisa Aimonen, Jenni Johansson, Simona Peuhkurinen, Sanni Ylitolva ja Cecilia Wächter.

Sarjan kolmesta pisterankingiin perustuvasta valinnasta ensimmäinen käytiin syyskuun lopulla valintakilpailuna Järvenpää Trophyssä. Vanhemmat SM-Noviisimme, Jenni ja Alisa, hakivat hienot meriitit sijoittuen Jenni pistein 84,57 kolmanneksi ja Alisa pistein 83,07 viidenneksi. Jenni Johansson raivasi viime kaudella ansiokkaasti tiensä SM2018-kilpailuun sijoittuen kovatasoisessa sarjassa lopulta upeasti sijalle 13. Alisalla on myös jo sarjasta kokemusta, hän kilpailee siinä toista kautta. Simona, Sanni ja Cecilia sen sijaan ovat sarjan tulokkaita.

SM-Noviisien lyhytohjelmat alkavat Tapiolassa lauantaina klo 14. Pääkaupunkiseudun alueella järjestettävän kilpailun yksi monista hyvistä puolista on tietysti se että kannustusjoukot pääsevät kätevästi paikalle Metro Areenan kupeeseen. 

Siispä sinne kaikki huippuhienoja suorituksia kannustamaan! 


tulossivulta tarkempia lähtölistoja:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1819/YLSMNDL31k/index.htm


kilpailun sivut:
https://espoonjaataiturit.sporttisaitti.com/kilpailut/sm-noviisien-ja-debytanttien-1-l/