Leena Rissanen 10:s noviisien SM -kilpailuissa

26.2.2007



Turussa taisteltiin viikonloppuna yksinluistelun SM -noviisien Suomenmestaruudesta. SM -mitaleita olivat tavoittelemassa myös Leena Rissanen ja Riikka Peura.

Turun Riennon Taitoluistelu ry (TRT) isännöi SM -noviisien vuoden 2007 Suomenmestaruuskilpailuja 24.-25.02. Kupittaan uusitussa jäähallissa. Samassa yhteydessä käytiin myös ns. Hopeafinaali, jossa mittelivät paremmuudestaan SM -kilpailusta ulos jääneet luistelijat.

Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita (EVT) SM -kilpailussa edustivat Leena Rissanen (ylempi kuva) ja Riikka Peura (alempi kuva). Leena sijoittui kovatasoisessa kilpailussa hienosti sijalle 10 pistein 77.56. Riikka oli 23:s 62.25 pistellään.

Tyttöjen kilpailun voitti Oulun Luistelukerhon Heini Turtinen. Pisteitä hän keräsi yhteensä 85.20. SM -noviisityttöjen sarjaan osallistui kaikkiaan 23 kilpailijaa ja Hopeafinaaliin 15 kilpailijaa.

Tulokset      Piste-erittelyt